Kuukauden olen tässä jo jahkaillut edellisessä postauksessa miettimiäni asioita. En oikein pääse puusta pitkälle. Ehkä täytyy vain rohkeasti aloittaa, ettei koko kirjoittaminen jää. Pidän nyt toistaiseksi blogin julkisena ja yritän huolehtia, etten loukkaa perheeni tai ystävieni yksityisyyttä... Tiedän jo nyt, että blogin julkisena pitäminen rajoittaa todella paljon aiheita, joista voin kirjoittaa. Toisaalta blogi ilman lukijoita ei tunnu hyvältä ajatukselta sekään, päiväkirja on sitten asia erikseen. Joten yritetään! Jos menee liian vaikeaksi, pyörrän päätökseni.
Tänään on ollut ihan hyvä päivä. Töissä koulutusta tabletin käytössä, ensimmäistä kertaa heräsi halu saada oma. Tai sitten oma pieni läppäri. Ehkä kirjoittamisestakin tulisi enemmän osa arkea, mikäli olisi oma kirjoituslaite aina saatavilla. Meillä on esikoisella oma kone, isomalla neidillä oma tabletti, miehellä tietysti työkone ja sitten on tämä vanha läppäri, jota käyttää lisäkseni pikkuneiti ja kuopus. Eli melko usein tämä on varattuna. Täytyy vähän vertailla ja katsella, minkälainen vehje kannattaisi hankkia.
Illat menevät turhan nopeasti. Kotona olin tänään joskus puoli viiden aikaan, sitten nopea ruoka (makaronipöperöä) ja hetki huilimista - sellaiseen ei olisi aikaa, siis että löhöää sohvalla kännykän kanssa, eikä saa mitään aikaiseksi, mutta aika vaan hurahtaa! Taisi olla vasta kuuden jälkeen, kun sain luuni lenkille koirien kanssa. Kaunis aurinkoinen kevätilta, kävelin tunnin verran Viertolaa ympäri (eli vanhoilla kotikonnuilla). Mietin, että koirien kanssa kävely on eräänlaista meditaatiota. Päivästä toiseen laitan jalkaa toisen eteen karvaisten kavereitteni kanssa. Yleensä lähden lenkille ihan mielelläni, mutta on se välillä vähän tylsääkin. Toisinaan, etenkin talvella, kuuntelen kävellessäni musiikkia ja fiilikset menevät paljon musiikin mukaan. On myös rentouttavaa antaa ajatusten vaan vaeltaa, käydä läpi päivän tapahtumia, suunnitella tulevaa, muistella menneitä. Monesti myös ikäänkuin kirjoitan mielessäni, milloin kenellekin. Viihdyn kyllä itseni ja omien ajatusteni kanssa. Silti on huippukivaa saada joskus seuraa lenkille! Sitä ei kovin usein tapahdu. Jos ulkoilutan koiria vähintään kolme kertaa päivässä, se tekee 21 lenkkiä viikossa. Näistä ehkä yhdelle lenkille saan kaverin. Eli 20 lenkkiä viikossa omien ajatusteni seurassa riittää minulle mainiosti. Ja kyllä, minulle saa tarjoutua lenkkiseuraksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti